Lihasvoiman merkitys terveydelle
Lihasvoiman merkityksen huomaa usein vasta sitten, kun voimat hiipuvat syystä tai toisesta. Miksi toinen vanhus tekee päivittäin pitkiä lenkkejä, kun taas toiselle pelkkä tuolilta nouseminen tuottaa vaikeuksia?
Sekä vanhoilla, että nuorilla on todettu olevan yhteys ennenaikaisen kuoleman ja alhaisen lihasvoiman suhteen (Cooper ym). Lihasvoiman merkitys tässä mielessä tuskin vielä teini-iässä tulee mieleen! Usein lihasvoiman ajatellaan liittyvän lähinnä voimantuottoon ja jaksamiseen.
Lihasvoimaharjoittelu on kuitenkin varsinaista terveysliikuntaa. Ei vain lihasten vahvistaminen, vaan sillä on merkittävä merkitys erityisesti kehon rasvakudoksen palamiselle. Lihasvoimaharjoittelua pidetäänkin tehokkaimpana vartaloa muokkaavana liikuntamuotona.
Säännöllinen voimaharjoittelu kiihdyttää perusaineenvaihduntaa. Lihaskudos kuluttaa enemmän energiaa sekä levossa, että liikkeessä, kuin rasvakudos. Erityisen terveellistä on vatsaontelon sisäisen rasvan ja maksan sisälle kertyneen viskeraalirasvan palaminen.
Entä sitten sairaudet? Hyvä lihaskunto suojaa sairauksilta, jotka heikentää yleiskuntoa. Sydän- ja verisuonisairauksien riski vähenee, kun veren triglyseridiarvot paranevat ja hyvän kolesterolin määrä kasvaa. Sama vaikutus on veren sokeriarvoihin. Riski sairastua kakkostyypin diabetekseen laskee.
Vahvat lihakset suojaa niveliä. Lihaskuntoharjoittelu voi olla keino kipujen ja kolotusten vähentymiseen. Vahvat selkälihakset mm. tukee hyvää selän asentoa ja kannattelua.
Erilaisia TULE (tuki- ja liikuntaelin)-vaivoja voidaan ehkäistä ja hoitaa lihasvoimaharjoittelulla. Niin selkä-, hartia- kuin nivelrikkokipujakin.
Myös luut pitävät lihaskuntoharjoittelusta. Lihaskuntoharjoittelussa luihin kohdistuu voimakkaita eri suuntaisia voimia, jotka vahvistavat luuta ja siten voivat torjua osteoporoosia. Myös tasapaino paranee lihasten vahvistumisen myötä ja vaikuttaa suoraan kaatumisten aiheuttamien murtumien vähenemisellä.
Entä mentaali-lihakset? Kyllähän lihaskuntoharjoittelu kasvattaa sisua ja tuottaa mielihyvää. Näkyviä tuloksia voi odottaa jo kolmen kuukauden intensiivisen harjoittelun jälkeen, mikä yleensä on erittäin palkitsevaa.
Sekä muistisairaudet, että masennusoireet hyötyvät lihaskuntoharjoittelusta. Erityisen hyvää aivojumppaa on jalkojen isojen lihasten käyttö raskailla painoilla, esimerkiksi jalkakyykky ja -prässi.
Lihasvoimaharjoittelua voidaan pitää vanhuuden turvana. Mitä aikaisemmin harjoittelun aloittaa, sitä parempi. Tutkimusten mukaan koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Jo muutaman kuukauden harjoittelu iäkkäillä sai lihasvoiman kasvamaan 10-30% (Sundell).
Hyvä fyysinen kunto ennustaa hyvää terveyttä ja lisää samalla muuta aktiivisuutta. Ikääntyneillä voimaharjoittelun tavoitteena on ylläpitää päivittäistä toimintakykyä. Mitä nuorempi olet, sitä helpompi on aloittaa harjoittelu ennen ongelmien ilmaantumista.
Toivottavasti tämä perustelu innosti myös sinua harjoittelemaan. Annan myöhemmin vinkkejä harjoittelun toteuttamiseen. Kannattaa lukaista myös edellinen kirjoitukseni, jossa haastan testaamaan omaa lihaskuntoa neljän liikkeen avulla.
Lihaskuntoharjoittelun ei tarvitse olla monimutkaista, siihen ei välttämättä tarvita mitään välineitä. Se ei välttämättä maksa mitään, sinun ei tarvitse ostaa salijäsenyyttä, ellet niin halua.
Tarvitset vain kolmesti viikossa noin puoli tuntia aikaa. Nappaa itsellesi sopiva harjoitus oheisista aikaisemmin julkaistuista artikkeleista 🙂
Jos koet kuuluvasi riskiryhmään, mutta haluat eroon siitä ja olet lisäksi valmis 16 viikon aikana sisäistämään lopun elämän terveelliset elintavat, kannattaa tutustua uuteen pilottivalmennukseeni, jonka haastattelut ovat alkaneet.
Jatketaa siis treenejä. Jos haluat aloittaa kokeilemalla, ota vaikka tämä haaste vastaan:
Tee joka viikko 100 ilmakyykkyä!
terveisin, Carita