Liikuntamotivaatiota, kiitos!
Aina ei jaksaisi lähteä lenkille tai salille. Tuttua? Miten jotkut tuntuvat aina olevan yhtä innostuneita liikkumaan? Liikkumisen ylläpitämiseen tarvitaan sisäistä motivaatiota, koska luontainen halumme on levätä, eikä rasittua. Kuinka sitä liikuntamotivaatiota sitten saisi?
Sisäinen motivaatio
Pakon edessä jaksaa liikkua jonkin aikaa, mutta yleensä harrastus lopahtaa, ellei siihen ole sisäistä paloa. Sisäisen palon voi löytää esimerkiksi pohtimalla omia arvoja.
Lähde tekemään töitä arvojesi mukaisesti. Kohtaavatko arvosi tämän hetken elämässä vai pitäisikö sinun lähteä työstämään elämääsi näitä arvoja kohti. Voisiko arvomaailman kohtaaminen tukea elämäntapamuutoksen toteutumisessa.
Omat vahvuudet on tärkeää sisäistää. Lähde vahvistamaan näitä puolia itsessäsi ja toimissasi. Jos olet selkeästi aamuihminen, älä jätä treeniä iltaan, ellei ole ihan pakko. Nautitko enemmän yksin tekemisestä vai yhdessä treenaamisesta. Etsi rohkeasti uusia lajeja. Kysy vaikka kaveria mukaan ensimmäiselle kerralle.
Motivoituneena ihminen voi päästä huikeisiin suorituksiin, jopa ylittää itsensä. Motivaatio auttaa sietämään muutoksen epämukavuutta ja näkemään ponnisteluvaiheen yli.
Vinkit liikuntamotivaation löytämiseksi
Sinun ei tarvitse harjoitella yhtä paljon kuin naapurin rouva tai bodyfitness-kisoihin tähtäävä idolisi. Teet nyt harjoituksia sen verran, mikä sopii tähän elämäntilanteeseesi parhaiten ja sitten edistää kokonaisvaltaista hyvinvointiasi.
Kaikki liikunta lasketaan! Terveysliikunnan näkökulmasta yksittäiset päivittäiset lyhyetkin kävelylenkit voivat olla parempi vaihtoehto kuin yksittäinen rankempi liikuntaharrastus. Jos haluat tarkistaa terveysliikuntasuositukset, voit siirtyä UKK-instituutin sivuille.
Joskus mittaaminen auttaa pysymään tavoitteissa. Hanki aktiivisuusranneke tai -kello, kirjaa liikuntasuoritukset ylös ja seuraa toteutuuko tavoitteesi. Tärkeää on tiedostaa oma tavoite mihin pyritään.
Tee lähteminen helpoksi. Onko joskus unohtunut ottaa työhön mukaan liikuntavaatteet, jos piti mennä jumpalle töiden jälkeen. Ei unohdu, jos kassi on ovella odottamassa jo edellisenä iltana. Tai etkö voinutkaan kävellä töistä kotiin, kun “vahingossa” laitoit väärät kengät jalkaan. Älä enää huijaa itseäsi:)
Mikä inspiroi sinua? Onko hyvät välineet tai vaatteet sinulle tärkeitä. Jopa uuden kivan juomapullon hankkiminen voi toimia hetkellisesti inspiraation lähteenä. Puhumattakaan uusista juoksukengistä.
Jos olet juuri nyt hyvin motivoitunut, muista rauhoittaa tilanne. Älä lähde ryminällä harrastukseen. Mieli ja keho kärsivät liiasta molemmat. Tee suunnitelma sellaiseksi, mitä pystyt toteuttamaan vielä vuosienkin päästä.
Sovi kaverin kanssa treffit, jos mahdollista. Itselle on hyvä selitellä, että tänään ei ole hyvä päivä. Kaverille ei halua tuottaa pettymystä. Niinhän siinä usein käy, että se olikin hyvä päätös mennä tekemään, edes vähän.
Jos olet liikunnallisesti aloittelija, tee aina Plan B. Esimerkiksi, jos olit suunnitellut kävelylenkin huomiselle. Sää on kauhea ja sehän “on hyvä syy” perua. Ei! Silloin tehdään plan B, joka voi olla vaikka kotijumppa. Olen erilaisia kotijumppia esitellyt täällä blogissakin, mutta jos haluat ostaa omaksi setin erilaisia lyhyitä harjoitteita, tutustu Kotona vahvaksi ja kiinteäksi! verkkovalmennukseen.
Liikuntamotivaatio
- tarvitaan toistoja ja tottumusta, jotta lähtemistä ei enää tarvitse arpoa
- muista iloita onnistumisista ja palkitse itseäsi kauniilla sanoilla ja kannustuksilla tai vaikka uusilla treenihousuilla.
- jos tänään ei kuitenkaan huvita, anna itsellesi armoa ja tee jotain mikä tähän päivään sopii paremmin. Tämä ei ole kuitenkaan kaiken loppu, vaan harrastukseen luonnollisena osana kuuluva lyhyt repsahdus.
VAHVA -valmennuksissa liikunnan lisääminen mukautetaan aina kulloiseenkin tilanteeseen, arkeen ja tottumuksiin sopivaksi. Valmennukset lähtevät liikkeelle motivaation, arvojen ja vahvuuksien pohjalta. Tutustu lisää sekä henkilökohtaiseen, että ryhmävalmennukseen!
Tervetuloa mukaan,
Carita
ILMAINEN valmennus elämäntapamuutoksen aloitukseen tästä alta! Käytä koodia: ilmainen2024