Lihasvoiman merkitys terveydelle
Lihasvoiman merkitys terveydelle on hämmästyttävän suuri. Tiesitkö, että sillä on vaikutusta moniin sairauksiin, kuten diabetekseen?
Lihasvoiman merkitys terveydelle on hämmästyttävän suuri. Tiesitkö, että sillä on vaikutusta moniin sairauksiin, kuten diabetekseen?
Lihaskunto lähtee laskuun 30-vuoden iässä. Tiedätkö oman lihaskunnon tasosi, vastaako se ikäluokkaa. Tässä ohjeet helppoon testiin.
Moni haaveilee, tai on jo saanut lisättyä etätyön määrää. Se voi kuitenkin tuoda yllättäviä lihasjumeja. Huomaamatta onkin istuttu useita tunteja samassa asennossa, pitämättä yhtään taukoa. Toimistolla on usein vakiintuneet kahvitauot, jolloin tulee pidettyä säännöllisesti tauko. Etätyössä nämä tauot voivat huomaamatta unohtua. Näillä ohjeilla ehkäiset kotikonttorin aiheuttamat lihasjumit.
Säännöllinen ja aktiivinen kuntoliikunta tuo energiaa ja usein kuntoilun aikana ajatukset ikään kuin jäsentyvät. Aihe on Suomessa ajankohtainen, koska ensi viikolla virkaan astuva uusi presidenttimme on hyvin aktiivinen liikkuja. Löysin käsiini vuoden 2022 tutkimuksen, jossa Raisio ym. tutkivat aktiivisesti liikkuvien johtajien suhdetta liikkumiseen. Tämä sai pohtimaan kuntoliikunnan merkitystä.
Tässä treenivinkki kiireiselle tyypille. Tämä on lyhyt, mutta tehokas treeni, jonka voit tehdä kotona tai salilla. Tarvitset temppelisi (kehosi) lisäksi jonkin painon, vaikka kahvakuulan. Liikkeitä on neljä ja kierroksia neljä, aikaa kuluu noin 20 minuuttia koko treeniin.
Onko liikunnan ilo ainoastaan lasten etuoikeus vai voiko liikunnan ilon löytää vielä aikuisella iällä? Ehdottomasti voi! Jos tähän asti kaikki liikunta on tuntunut pakkopullalta tai epämieluisalta, ajatus voi olla kaukainen. Kaikkein tärkeintä on löytää itselle mieluisa tapa liikkua. Tässä sinulle viisi vinkkiä löytää liikunnan ilo.
Pitäisikö aloittaa kuntosaliharjoittelu, mutta ei innosta. Mitä, jos kokeilet tätä hartiaseudun treeniä, joka saa veren kiertämään jumittuneissa niskoissa. Tämä harjoitus on tarkoitettu kuntosalilla tehtäväksi sisältäen 5 liikettä yläselälle ja hartioille sekä kaksi liikettä keskikeholle.
Nopeat koko kehon treenit soveltuu kotitreeniksi tai kun on vähän aikaa harjoitukselle. Tässä treenivinkki, johon tarvitset käsipainon ja kahvakuulan.
Olen onnistunut ylläpitämään treenimotivaation vuosikymmeniä. Tässä vinkkini sinulle, joka haluat vaihtelua lihaskuntotreeniin. Teenimotivaatiota voit kasvattaa liikevalinnoilla, ajankäytöllä, mutta erityisesti pitämällä treenin riittävän lyhyenä, mukavana ja itsellesi sopivana.
Miten jotkut pystyvät ylläpitämään liikuntamotivaatiota vuoden ympäri. Tässä 7 yksinkertaista keinoa huijata sisäistä laiskottelijaa.